Opiskelijan lähtö

Lapsen ja äidin välinen suhde on erilainen kuin mikään muu suhde. Vaikka lapsi on kaksikymmentä vuotta täyttänyt ja on lähes kaikkien mittareiden mukaan aikuinen, ei hän äidille koskaan ole liian vanha tarvitakseen suojelua ja turvaa. Ehkä se on hyvä, sillä muu maailma on valmis ottamaan heistä irti kaiken tarvitsemansa.

Opiskelijan lähtö

Minun opiskelijani lähti toiselle paikkakunnalle vuosi sitten ja tiesin, että yksi elämän peruuttamattomista muutoksista oli tapahtumassa. Onneksi se tapahtui tällä kertaa tällaisella turvallisella tavalla eli opiskelijaboksi ja opintotukiasiat oli selvitetty etukäteen. Kuitenkin suru ja ikävä yllättivät minut äitinä. Ja tietysti opiskelijalla alkoi uusi jännittävä oma elämä, mikä tietysti ilahdutti minua äitinä.

Opiskelija-asuminen

Opiskelijani opiskelija-asunto oli soluasunto opiskelukaupungissa, mutta matkaa kouluun oli yhteen suuntaan kaksitoista kilometriä. Opiskelijan kunto pysyi kyllä korkeana syyslukukauden, mutta tunnin pyöräily aamuin ja illoin vei aikaa opiskelulta. Linja-auton käyttö ei matkustusaikaa pahemmin lyhentänyt, sillä suoraa linjaa ei ollut. Lisäksi tietysti matkustaminen maksoi. Seutulippu

Opiskelijaruokailu

Koululla on edullista ja terveellistä ruokaa. Opiskelupäivinä ei ruokailu siis ollut ongelma, mutta kun asuu 12 kilometrin päässä ei lähde luennottomana päivänä tai viikonloppuisin kampukselle. Onneksi enoski asui lähellä ja täti mielellään tarjosi sunnuntaipäivällistä. Naapurikaupungissa asuu myös tätsy. Opiskelijani vietti siellä usein luppoaikaansa ja tällöin oli mahdollisuus saada taas täydennystä opiskelijan ruokatalouteen. Opiskelijani otti myös vuorostaan koekäyttöön suvun leipäkoneen. Kaikenlaisia uusia sekoituksia pähkinöineen oli kokeiltavana. Äiti ei ole vielä saanut kertaakaan maistaa noita paistoksia. Kyllä sellaiset opiskelijat, joilla ei ole sukulaisia opiskelupaikkakunnallaan, voivat olla taloudellisesti tiukoilla.

Opiskelijaelämää

Äitinä minulle on tärkeää, että opiskelijani olisi usein onnellinen tai edes silloin tällöin. Kaikessa ei voi onnistua, eikä silloin tuntuisikaan miltään yleensä missään onnistuminen. Onneksi opiskelijallani oli jo valmiiksi joitain tuttuja samassa koulutusohjelmassa. Fuksipisteet tuli saada kerätyksi kevääseen mennessä, joten oli pakko osallistua yhteisiin rientoihin. Tosin opiskelijaani ei kaiketi tarvinnut paljoa houkutella. Kotona opiskelijani kävi vain muutaman kerran koko lukuvuonna. Opiskelukiireitä kuulemma. Viikolla oli niin paljon fuksitapahtumia, että viikonloput piti opiskella. Yhden ilmaisen kotimatkan hän sai, kun kävi esittelemässä kotipaikkakunnallaan koulutusohjelmaansa. Ristiriitaisia tunteita äidissä: iloa, kun opiskelija on oikeassa paikassa, mutta ikävän tunnetta, kun läheinen on niin kaukana. Kuinka opiskelijat kustantavat kaikki nuo "pakolliset" fuksitapahtumat?

Opiskelu muutosten kourissa

Tutkinnon uudistus on tullut tutuksi opiskelijalleni. Hän tahtoisi suorittaa tutkintonsa viidessä vuodessa, jotta ei joutuisi mukaan tutkinnon uudistukseen vaan saisi valmistua vielä vanhan kaavan mukaan. Mitähän tästä uudesta kandi-maisteri -yhdistelmästä vielä tulee. Jos opiskeluaikaa ei rajoiteta, voisimme saada laaja-alaisia osaajia, jotka yhdellä kanditutkinnolla voisivat hankkia helposti toisenkin maisteritutkinnon. Mitähän hyötyä siitä olisi? Ehkä yhteiskunta voisi vaatia nuoria helpommin muuntokoulutukseen tai uudelleen koulutukseen kvartaalitalouden vaatimusten mukaan. Sääli nuoria ihmisiä. Mutta luultavasti jotkut löytävät tästäkin vanhaan tutkintomalliin paluusta jotain etua itselleen. Mitähän eroa on tulevaisuudessa yliopistokandilla ja AMK-kandilla? Kuinka työnantajat sen tulevat arvioimaan? Ammattikorkeakouluopiskelijat ovat sosiaalietuuksissa eri asemassa kuin yliopistollista tutkintoa suorittavat.

Opiskelu

Kesän jälkeen opintojen aloittaminen, ja varmaankin erityisesti toisena vuonna kesän jälkeen, vaati voimia. Humanisteilla on kuulemma helppoa, kun ei ole harjoitustöitä joka kurssissa, kunhan käy kuuntelemassa luennot. Äitinä ehdotin tieteenalan muutosta, voisihan opiskelijani käyttää opiskelijoiden oikeutta opiskella eri tiedekunnassakin kursseja. Kävisi kokeilemassa, kuinka helppoa on lukea satoja sivuja tenttiin, kun matematiikassa saa opin tekemällä harjoituksia. Koulutusohjelman tai koulun vaihtaminen tekniikan alalla ei auta, sillä samat harjoitustehtävät on meilläkin Oulussa tehtävänä. Kriisi meni kai tällä kertaa ohi ensimmäisen tentin jälkeen. Selviäähän täällä taas, tuntui opiskelijani ajattelevan. Tutortoiminnassa ja -opetuksessa käytetään myös paljon vanhempia opiskelijoita. Raha on varmasti vanhemmille opiskelijoille tarpeen, mutta näillä aikaisemmilla vuosikursseilla opiskelevilla ei ole välttämättä pedagogisia taipumuksia tai taitoja ja saattavat aiheuttaa pahoja turhaumia nuoremmille opiskelijoille.
Toisesta vuodesta lähtien, kolmeksi vuodeksi, opiskelijani sai onneksi asunnon koulun vierestä. Nyt hän voi syödä viikonloppuisinkin koululla. Taloudellisesti opiskeluaika on tiukkaa. Uusi opintotuen lisä ei opiskelijaani lämmitä. Hän asuu soluasunnossa, jonka vuokra on niin halpa, ettei uudella vuokrakatolla ole merkitystä ainakaan vielä. Lainaa opiskelijani ei halua ottaa, sillä työllisyystilanteesta noin viiden vuoden päässä, ei ole mitään takuita. Äitinä lähetän kuukausirahan, kun en voi muuten tukea opiskelijaani. Toivottavasti hän on onnellinen ainakin kerran viikossa ja toivottavasti hänen ympäristössään on joku, jonka puoleen voi kääntyä, jos vaikeudet tulevat liian suuriksi. Ihminen on huolellinen eläin, joten surutonta ja huoletonta elämää on turha haikailla - huomaisipa opiskelijani vain ne pienet opiskelijan onnen hetket.
Kysyin kesällä opiskelijaltani, kun hän tuli kotipaikkakunnalle kesätöihin, että mikä oli ollut parasta menneessä vuodessa. Vähän pohdittuaan, hän vastasi, että "saunat". Ja mieleni oli tyyni, sillä jos fuksisaunat ja muut kaverisaunat, lenkkisaunat enoskin luona ja tätsyn luona olivat tuoneet rauhaa ja iloa opiskelijani elämään, ei minun ehkä tarvitse olla huolissani. Viisas vastaus tällaiselle äidille.
Vaili K. Jämsä